Annat kaikkesi, teet kaikkesi ja valmistaudut suuren juhlapäivään. Tunne lataus on suuri ja valtava, mukana on niin paljon intohimoa, paloa ja sitä vahvaa halua onnistua.

Kaikki ei aina vain onnistu vaikka kuinka yrittää ja tekee suurella sydämellä, nyt kävi niin. Pettymys on ollut muutaman päivän todella suurta, uskoin että onnistun mutta epäonnistuin. Yrittäminen on aina arvokasta, takana oli todella vahva ja pitkä treenijakso, joka vei minut uudelle tasolle. Henkisesti ja fyysisesti olen parhaassa kunnossa mitä olen ollut, kaikki on hyvin kropassa ja tahtoa olisi ollut edustaa ja olla parasta itseäni.

Se ei valitettavasti nyt riittänyt, kaikki jäi kiinni rahasta jota en kerennyt saamaan vaikka näin oli suunniteltu ja rakennettu ja juuri viimeisillä päivillä asia konkretisoitu, kaikkiin asioihin ei itse pysty vaikuttamaan. Olen aikaisemmin elämässäni menettänyt kaiken, eikä minulla ole yksinkertaisesti taloudellisia mahdollisuuksia harjoitella, kisata tai matkustaa ilman taloudellisia tukijoita. Tuntuu enemmän kuin kurjalta istua nyt kotona, en pääse kisaamaan sinne mihin olin tähdännyt että unelmastani tulee totta.

Ironman –kisoihin valmistautuminen on valtava prosessi, joka vaatii paljon henkisesti ja fyysisesti omien rajojen rikkomista päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen ainakin minun kohdallani. Tavoite on yksi suurimmasta näin lyhyessä ajassa onnistua, jota haluan koko sydämestäni.

Uskon että kaikella on kuitenkin aina tarkoituksensa, valtava työ ja panostus on ollut opettavaista, palkitsevaa ja arvokasta, se on tehnyt minut vahvemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi. Aina pidän katseen edessä ja pään ylhäällä, olen ennenkin kokenut epäonnistumisia ja löytänyt nopeasti suunnan kohti seuraavaa päämäärääni, niin nytkin. Olen päättänyt että kisaan vielä tänä vuonna, sen tulen varmasti vielä tekemään.

Epäonnistumiset opettavat, ne kasvattavat ja vievät eteenpäin. Uskon päämäärääni, rohkeasti olen matkalla unelmaani ja taistelen sen toteutumisen puolesta. En ole jättänyt elämässäni asioitani kesken, enkä tee sitä nytkään. Se minkä olen päättänyt tehdä, tulen myös tekemään.

Siksi olen päättänyt ja ottanut määrätietoisen katseen seuraavaan kisaan, IRONMAN SUNSMART AUSTRAALIA 6.12.2015
http://www.ironman.com/triathlon/events/asiapac/ironman/western-australia.aspx#axzz3otwtzfEV

Otetaan uusi armoton 5 viikon valmistautuminen, nostetaan tasoa vielä yhden kerran tänä vuonna. Ei se helppoa tulemaan, minun pitää vain mennä vieläkin pidemmällä etsiessäni sisäistä voimaani elämässäni. Uskon että se auttaa minua elämässä menemään sinne minne minun tuleekin mennä, luotan omiin kykyihini onnistua haasteiden keskellä.

“the will to win, the desire to succeed, the urge to reach your full potential…these are the keys that will unlock the door to personal excellence.” – Confucius

Kiitos ja kiitollinen kaikille tukijoilleni, taistelu ja intohimoinen matka jatkuu kohti unelmaa, me tehdään se yhdessä.

Urheiluterveisin,

Ironmikael
www.mikaeljamsamen.com
You got the heart to do what it takes!